Element + Pelago -yhteistyömallisto

29.6.2023

Esittelyssä yhteistyömallisto, joka juhlii skeittauksen ja pyöräilyn vapautta ja yhtäläisyyksiä

Kesälle 2023, skeittibrändi Element ja Pelago Bicycles yhdistivät voimansa julkaistakseen varuste- ja vaatemalliston, jonka tuotteet ovat tehty sointumaan yhdessä skeittauksen ja pyöräilyn kanssa. Molempien brändien juuret juontavat samasta maaperästä – luonnosta, taiteesta ja skeittauksesta. Olikin vain sopivaa, että Element ja Pelago yhdistivät intohimonsa luodakseen malliston, jonka tarkoituksena on kokea paikallisia seikkailuja mahdollisimman kestävällä tavalla.

Omistautuneena voimatekijänä skeittauksessa vuodesta 1992 lähtien ollut Element, on kehittynyt skeittauksen, luonnon ja kulttuurin saralla jo kolmen vuosikymmenen ajan. Elementin tiimiläisiä on ympäri maailman, mutta tämä projekti tarjosi myös henkilökohtaisemman katsauksen Elementin kahden suomalaisen skeittaajan, Jaakko Ojasen ja Eetu Toropaisen maailmaan. Molemmat ovat myös Pelagon kuskeja.

Vuonna 2009 perustetun Pelagon aluille panijat käyttivät aina pyörää liikkuakseen skeittipaikalta toiselle. Pelagon missio onkin tehdä yksinkertaisia, tehokkaita ja tyylikkäitä pyöriä, jotka tekevät pyöräilystä kaikille saavutettavan. Saaristomaiseman, archipelagon, mukaan nimetyn Pelagon väellä on hyvä yhteys ympäristöönsä, jota he alati havainnoivat pyörän päällä. Tämä mallisto kajahteleekin sitä, mistä molemmat brändit ovat.

Malliston kärjessä on uusi pyörä, Silvo. Pyörä yhdistelee gravelpyörän tekniikkaa ja työmatkapyörän käytännöllisyyttä, jolla pääsee minne tahansa, milloin tahansa. Pyörää on saatavilla kolmessa koossa (52-60cm) ja se toimitetaan Pelagon etutelineellä, juomapullotelineellä ja tuplajalalla. Erityistä väriä ja dekaalia unohtamatta. Mukana oleva vaate- ja asustelinja sisältää tuotteita, jotka on suunniteltu huolellisesti retkille mihin tahansa vuodenaikaan, kevyistä ulkovaatteista muunneltaviin housuihin, neuleeseen, t-paitoihin, vyölaukkuun ja lippikseen. Mukana on myös kaksi skeittidekkiä sekä -renkaita, jotka on tehty näyttämään Silvon renkailta. Korostaen molempien brändin omistautumista ympäristömme parantamiseen, kokoelma on tehty käyttäen 95% kestävästi hankittuja komponentteja.

Kierrettyään Helsingissä ja istutettuaan puun kaikissa suosikkiskeittipaikoissaan, Jaakko ja Eetu suuntasivat suomalaisille pikkuteille yhdessä Elementin skeittaajan Kukka Suviojan ja Pelagon markkinointipäällikkö Nikolai Alinin kanssa viikoksi pyöräilemään, leireilemään ja skeittaamaan. Suomen suvessa kuvatussa videossa näet koko porukan siirtyvän paikasta toiseen pyörillä, pysähtyen uimaan ja nauttimaan ulkoilmasta.

Koko mallisto on saatavilla verkossa ja valituilla Element + Pelago -jälleenmyyjillä 29.6.2023. Shoppaile tuotteita ja katso video osoitteessa elementbrand.com ja pelagobicycles.com.

Jos haluat hypistellä tuotteita ennen ostoa, tsekkaa Pelagon oman kaupan lisäksi nämä kaupat:
Beyond Helsinki
Manana
Pyöräkauppa Keskiö
Jooks Rattastuudio
Bruklene Shop
Schweinhund Bikes
Bike Project
Citybiker