Koko-opas

PYÖRÄN KOKO-OPAS

Tärkein asia pyörää hankkiessa on pyörän koko. Pyörän tulee ehdottomasti olla oikean kokoinen, sillä liian pieni tai suuri pyörä ei tunnu sopivalta vaikka se olisi kuinka kaunis tai kallis. Oikean kokoinen pyörä hyvin säädettynä tuntuu mukavalta ja helpolta ajaa, kuten on tarkoituskin.

Lyhyen koko-oppaan tarkoitus on auttaa pyörän koon valintaan liittyvissä ongelmissa, mikäli pyörän kuljettajalla ei ole mahdollisuutta tehdä koeajoa ennen hankintaa. On kuitenkin muistettava, että ihmisvartalo voi olla kokonaispituudesta huolimatta hyvinkin erilainen esimerkiksi jalkojen, käsien tai torson suhteen. Siksi suosittelemme vahvasti, että pyörän tulevan omistajan tulisi mitata vartalonsa, verrata vanhojen pyörien kokoa uuden pyörän koossa tai käydä kokeilemassa haluaamansa pyörää pyöräliikkeessä. Jos edellämainitut toimenpiteet eivät siltikään ole mahdollisia, tämä koko-opas antaa suuntaa antavaa tietoa siitä minkä kokoinen pyörä olisi sopivin.

Huomioithan, että et voi ikinä olla täysin varma pyörän soveltuvuudesta ilman koeajoa. Kokosuositukset, jotka taulukosta selviävät, ovat vain ohjelinjoja oikeaa kokoa varten. Emme ota minkäänlaista vastuuta siitä, että pyörä ei hankinnan jälkeen sovikaan.

ERI PYÖRÄMALLIEN EROISTA

Pyörät voi karkeasti jakaa kahteen eri kategoriaan: 1) käyrätankoiset pyörät, jotka soveltuvat urheilulliseen ajoon sekä 2) suoratankoiset pyörät, joissa on pystympi ajoasento.

Käyrätankoisen pyörän ominaispiirre on virtaviivainen ajoasento, jossa kuljettajan vartalo nojaa eteenpäin. Tällainen ajoasento jakaa kuljettajan painon pyörän molemmille renkaille, ja kädet tukevat ylävartaloa. Tällaisessa pyörässä on tärkeää, että pyörän vaakaputken pituus on oikea, sillä väärän mittainen pituus asettaa pyöräilijän kädet joko liian lähelle tai liian kauas optimaalisesta ajoasennosta, jolloin vartalon liikkeet kohdistuvat lihaksistoon väärällä tavalla.

Suoratankoisessa pyörässä sen sijaan käsillä vaikutetaan vähemmän tasapainoon, sillä suurin osa vartalon painosta asettuu takarenkaalle. Tällaisella pyörällä on helppo ja vaivaton ajaa hiljaisia nopeuksia kaupungissa, mutta kovemman vauhdin aikaansaamiseksi joutuu polkemaan huomattavasti isommalla energiamäärällä.

PYÖRÄN OSIA VOI VAIHTAA SOPIVIMMIKSI

Pyörän kokoa valitessa erityisesti käyräsarvisissa pyörissä kannattaa muistaa, että pyörän komponentteja voi vaihtaa eri mittaiseksi. Esimerkiksi ohjainkannattimen voi vaihtaa lyhyemmäksi tai pidemmäksi, joka vaikuttaa suoraan ajoasentoon. Mikäli kuljettajan vartalon mitat asettuvat kahden pyöräkoon väliin, voi ohjainkannattimen vaihdolla saada viimeisteltyä ajoasennon paremmaksi.

KOKOTAULUKKO

Brooklyn & Bristol

Kuljettajan pituus (cm)145-165155-175175-190
Brooklyn4552 57
Kuljettajan pituus (cm)165-175175-185185-195
Bristol525761

 Airisto & Capri

Kuljettajan pituus (cm)155-165165-175175-190
AiristoSM L
CapriSML

Hanko

Kuljettajan pituus (cm)165-175175-185180-195
HankoS M L

Stavanger

Kuljettajan pituus (cm)145-152152-158158-164164-172172-180180-186186-194194-210
Stavanger424548 5154 57 60 63

ONKO KOKOA VIELÄKIN VAIKEA VALITA?

Kun olet ostamassa arvokasta pyörää pitkäaikaiseen käyttöön, kannattaa nähdä vaiva kaikissa mitoitukseen liittyvissä toimenpiteissä ennen ostoa. Oikeankokoinen pyörä on tämän vaivan väärti.

Jos kuitenkin kaikesta huolimatta epäilet mikä olisi sopiva koko, ota yhteyttä sähköpostitse meihin osoitteeseen webshop@pelagobicycles.com niin katsotaan yhdessä oikeaa kokoa.