Toukokuisena viikonloppuna ajettiin Suomen kenties säälimättömin soraseikkailu: lähes 490 kilometriä Pohjanmaan vaihtelevaa maastoa. Reitti tarjoili osallistujille kaikkea mahdollista suopätkistä ja pitkospuista aina haastaviin peltoteihin ja metsäpolkuihin.
Armottomilla lakeuksilla oli mukana myös kolme Stavanger-kuskia. Kyselimme Jeren, Oskarin ja Jensin fiiliksiä viikonlopusta, sillä vuorokausi putkeen satulassa testaa kuskia ja pyöräkalustoa.
Jere Kujanpää: 24 tuntia ja 35 minuuttia päälle
“Päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen hankkimaan keväällä Stavangerin hiilikuitukeulalla. Noin 2 000 kilometrin jälkeen olen ollut pyörään kyllä tyytyväinen.
Lähdöstä asti paukutettiin menemään railakkaasti vaihtuvissa porukoissa. Ensimmäiset 200 kilometriä Kalajoelle etenivät nopeasti hienoa reittiä pitkin. Sieltä jatkoimme toisen kuskin kanssa kahdestaan, ja matkan varrella saimme pari kaveria lisää. Neljän hengen ryhmämme jakoi vetovuoroja loppumatkan – peesin ja ajoporukan merkitys korostui erityisesti niinä heikkoina hetkinä, joita jokaiselle tuli.
Tauot pidettiin lyhyinä, sillä pysähdyksissä matka ei etene. Noin 420 kilometrin kohdalla Alahärmän S-Marketilla ryhmän tunnelma oli hetkellisesti matalalla, mutta pääsimme vielä liikkeelle ja selvitimme viimeiset 70 kilometriä, joihin sisältyi mukavasti ranteita koettelevaa peltotietä.
Reitti tarjosi kaikkea. Maalisuorana oli reittimestarin erikoisuutena hiekkainen mäki, joka pakotti nostamaan pyörän olkapäälle ja juoksemaan viimeisillä voimilla maaliin. Saavuimme perille lauantaina klo 19.35. Matkaan kului 24 tuntia ja 35 minuuttia. Etukäteen olin pohtinut, että 24 tuntia olisi täydellinen suoritus, joten olen tyytyväinen. Kiitokset tapahtuman isälle Juha Rinta-aholle lämpimästä ja sopivan kotikutoisesta tunnelmasta.”
Oskari Hellman: Raaka seikkailu, mutta hyvällä tavalla
“Huhhuh, oli kova reissu. 487 kilometrin reitti haastoi kyllä sekä kuskia että kalustoa. Reitti tarjosi monipuolisen katsauksen nopeasta hiekkatiestä aina pienille maastopyöräpoluille, ja käytiinhän me välillä suossakin. Vaikka seikkailu oli välillä raakaa, matkaan mahtui myös paljon nautintoa. Ajo kulki hyvin lähdöstä maaliin ja mekaanisilta ongelmilta vältyttiin.”
Jens Schnabel: Ensimmäinen kunnon ultramatka
“Viikonloppu oli aivan mahtava. Lähtiessä jännitti aivan pirusti, sillä tämä oli heittämällä pisin pyörälenkkini koskaan. Vaikka kyseessä ei ollut kisa, jännitti oma suoriutuminen ja se, miten muut ottavat vastaan.
Lopulta kaikki jännityksen aiheet olivatkin reissun parhaita juttuja. Oli hienoa huomata, että jaksoin ajaa pitkään ja väsyneenä. Lisäksi ihmiset olivat mahtavia, ja oli hienoa ajaa niin monien samanhenkisten tyyppien kanssa. Tässä tapahtumassa oli tosi lämmin ja yhteisöllinen henki.
Luulen, että massatapahtumat olivat tältä kesältä tässä ja loppuvuosi keskitytään retkeilyyn. Nyt on sellainen fiilis, ettei mikään matka tunnu enää liian pitkältä.”
Teräsrunko kuitupyörien letkassa – miten kävi?
Vaikka reitti vei välillä upottavaan hiekkaan ja suolle, pyörät toimivat kaikilla ilman tekniikkamurheita. Jens summaa Stavangerin roolin haastavalla matkalla:
“Mitä fillariin tulee, se toimi tosi hyvin. Reitiltä löytyi todella paljon erilaista maastoa hiekkateiden lisäksi: teknistä metsäpolkua, pitkospuita ja suota. Ainoastaan ylöspäin johtavat kuntoportaat olivat kohta, mistä ei päässyt ajamalla.
Vaikka mukana oli vähän varavaatetta ja retkivarusteita, pystyi Stavalla silti ajamaan ihan reipasta tahtia samassa letkassa kuitupyörien kanssa. Olen varustellut omaani aika paljon, joten kyseessä ei ole vakiopeli – mutta se onkin tämän pyörän parhaita puolia. Monipuolisuus, mahdollisuudet tehdä säätöjä ja kiinnittää laukkuja. Minulla oli alla maastorenkaat, vähän vakiota pienempi välitys ja napadynamosysteemi.”
Kiitos Jerelle, Oskarille ja Jensille raportista.
